Hyvää juhannusta!

kuva Ruovedeltä: Tyyne Aho, Museoviraston kuvakokoelma, CCBY4.0

JUHANNUS

Minä avaan syömeni selälleen
ja annan päivän paistaa,
minä tahdon kylpeä joka veen
ja joka marjan maistaa.

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.

Eino Leino

Keskikesän juhla, mittumaari. Kesäyön valoa, niin että ei nukkumaan malta. Aurinkoisen nurkkauksen juhannusruusut saattavat tässä meren rannalla avautua jo nimensä mukaiseen aikaan, mutta useimmiten odotellaan vielä viikko tai parikin, heinäkuun puolelle.

Suviruusu ja Juhannusruusu sulassa sovussa.

Mikä on juhannusruusun historia? Eri lähteissä sanotaan, että juhannusruusu valloitti Suomen 1800-luvulla ja saapui mahdollisesti idästä. Yllättävän paljon on pimennossa juhannusruusujen historiassa. Ruusu tekee paljon juurivesoja, se on omajuurinen ja on talvenkestävä aina Lappia myöten, niin että sitä on ollut helppo levittää pihasta pihaan. Ruotsissa ruusua kutsutaan nimellä ´Finlands vita ros´ ja se ei ole mitenkään erityisen yleinen muualla Euroopassa, jossa ruusulajikkeiden monipuolisuus on aivan eri tasolla.

Juhannusmorsian.

Juhannusruusun sukulaisia näkyy paljon 1800-luvun kukkakuvissa. Herkän vaaleanpunaiset suviruusu, papulanruusu, juhannusmorsian jne…hehkuvat kesäyönä ja kestävät vuodesta toiseen.

Hannilan talon lehtimaja Raahen Saloisten kylässä, Samuli Paulaharju 1924, Museovirasto CCBY4.0
Juhannusruusu kukkii Paikkarin torpan pihalla. kuva: Bonin, Volker von, Museovirasto, CCBY4.0

Juhannusruusu kasvaa sitkeästi kesämökkien ja autiotalojen pihalla, kunhan on ensimmäiset kesät saanut jalansijaa. Talo ja ihmiset häviävät, mutta ruusu kukkii. Onhan nyt juhannus ja oli silloin kerran!

Piru tantulin opettajana

– Pannaan purpuri ylös ja liika väki ulos! Raahen olutpruukin salongissa huudettiin kun tanssit saatiin oikein kunnolla käyntiin. 

Raahen entinen merimiesten tanssitupa, olutpruuki on sijainnut nykyisen Raahen lukion vierustalla. Kuvan on ottanut Samuli Paulaharju vuonna 1923. Museovirasto CCBY4.0

Merimiesten tulotanssit olivat pikku kaupungin suuri tapaus. Iso-Kraaselin saaren merimerkki, pooki, oli liputtanut eli flakannut merkiksi, ja kotikaupungin oma laiva saapui satamaan. Kun salongissa piti iltayöstä tanssit lopettaa, saattoi nuoriso mennä varvin pantturilavallekin remuamaan. Meri kantoi tanssijoiden äänet kaupunkiin asti. Joskus päästiin laivan täkillekin tanssimaan. Kerran pappilan piikatyttö tippui monta metriä laivan pimeään ruumaan ja loukkasi kätensä. 

– Jumala rankaisee, tiesivät sanoa vanhat ihmiset. 

Purjelaivoja lastataan Maivaperän satamassa. Kuva Samuli Paulaharju 1924, Museovirasto CCBY4.0

Monenlaisia tansseja tanssittiin, tantuliakin. 

Kerrotaan, että ilta-aikaan tansseista palaavan joukon kyytiin pyrki mukaan nuori ja komea herrasmies. Taakse suittu tukka kiilsi mustana, ja komeissa silmissä viipyili syvälle porautuva katse. Mies hyppäsi kolistellen elokuun hämärässä kyytiin, ja matkaa tehtiin pois kaupungista railakkaassa seurassa.

– No, mihinkäs asti herra matkustaa? kysyi ohjaksissa ollut renkipoika harvasanaiselta kulkijalta. 

– Tuonne menen Saloisten kylälle opettamaan nuorille tantulia, sanoi herrasmies ja viittasi pysäyttämään lähimmän talon kohdalla. 

Jalat kopsuivat hiekkatiehen, ja kun tarkemmin katsottiin perään, niin toinen jalka oli hevosen jalka. 

Se olikin piru, joka meni opettamaan saloistelaisille tantulia.

Saloisten kirkko ja kellotapuli kuvattuna 1870-luvulla. Museovirasto CCBY4.0

Kansantarina on kirjasta Gunilla ja kummat kertmukset, johon koottuna Pohjois-Pohjanmaan kummitustarinoita eri aikakausilta.

Annanpäivä

“Täällä on tapana poikanulikoilla ja tyttöhulikoilla jonain yleisimpinä nimipäivinä rämmyyttää paistinpannuilla ym. ikäänkuin rumpata, muka herättääkseen nimellisiä. Niin Annanpäivänäkin 9.12. oli taas aika rämpytys”. posteljooni Johan Westerback, Oulun lehti 17.12.1884

Annanpäivää pitivät toiset vuoden pisimpänä yönä ja sanoivat, että Annan silmä on pitkäuninen ja Kyll on yötä yökötellä annanpäivän aikana. Ennen 1600-luvun lopun kalenteriuudistusta päivä olikin lähempänä talvipäivänseisausta. Raahessa oli tapana kiertää aamuvarhaisella kattiloita kalisuttaen kulkueena Annojen ikkunan alla herättelemässä nimipäiväsankareita.

Saloisten kirkon keskiaikainen alttarikaappi. Taustapaneelisssa on kuvattu myös Neitsyt Marian äiti Pyhä Anna. Vanha Saloisten kirkko paloi loppiaisena 1930. Lyypekissä 1430-luvulla valmistetut, korvaamattoman arvokkaat Neitsyt Marian ja Pyhän Olavin alttarikaapit säästyivät palolta, sillä ne olivat tuolloin Helsingissä kirkkonäyttelyssä.

Katolisen ajan alttarikaapit oli koristeltu ulkoa ja sisältä. Juhlapäivinä kaapit avattiin. Saloisten kirkon alttarikaapin veistoksena esitetyllä Marialla on päässään kruunu ja vaatteissa on kalliita väriaineita, kultaa ja sinistä. Vastasyntynyt Jeesus-lapsi on alasti äitinsä sylissä. 

Veistosten lisäksi katolisella ajalla kirkkoihin hankittiin pyhäinjäännöksiä eli reliikkejä, joiden luona käytiin anomassa, kiittämässä ja uhraamassa. Ortodoksisissa Lintulan ja Valamon luostareissa on jäljellä yli 200 reliikkiä ikoneissa ja reliikkilippaissa aina Neitsyt Marian viitan palasesta Jeesuksen syntymäluolasta irrotettuihin kivensiruihin asti. Valamossa on myös Pyhän Annan pyhäinjäännös vanhassa reliikkilippaassa. 

Pyhän Annan lisäksi Saloisten kirkon veistoskaapin maalauksissa on Suomen suojeluspyhimys piispa Henrik ja Ruotsin suojeluspyhimys Pyhä Erik ja Pyhä Birgitta. Kauniisti koristeltu ja suhteellisen hyvin säilynyt alttarikaappi on valmistettu Saksan Lyypekissä. Lutherin käynnistämä uskonpuhdistus ei tuhonnut pyhimysten kuvia täydellisesti eikä pyyhkinyt pyhää Annaa ihmisten mielistä. Raahessa kansanomainen Annanpäivän perinne on saanut riehakkaan muodon, joka ammentaa voimaa enemmän nimipäivästä kuin pyhästä Annasta. 

Olipa kerran vuuesa se Annanpäivän aamu.

Annanpäivänä russakatki rommiryypyn saavat. 

Annanpäivän rumpausta Raahessa

Rouva Kiljunenkin 17-vuotisena tyttönä ollessaan ”ulospuki” itsensä vanhaksi ”Kreeta-muoriksi”, pannen päähänsä ruskean bahytin, hartioilleen vanhan ”slafrokin”, silmilleen viheriän harson ja vielä ottaen käsiinsä tavattoman muhvin, suuren kuin kalanelikon. Åkerin Kalle, nuori merimies, taas kiskoi selkäänsä isänsä jauhoiset myllyturkit ja pani päähänsä lakkiresun esiintyen Kreeta-muorin ”Mylläri-Juusona”. Pariskunnan perään liittyi vielä puolitusinaa resuisia, marisevia perillisiä. Muutamat naiset pukeutuivat nuoriksi merimiehiksi, samoin pojat tytöiksi ja akoiksi. Tällaisia ”ulospuettuja”, kaikennäköisiä olioita, muutamat kuin Haaralasta karanneita hautausmaan haltioita, kertyi kadulle joskus satakuntakin, muisteltiin kansatieteilijä Paulaharjulle kaihoisasti 1800-luvun lopun rumpaamista ja erikoisesti metelöivää naamiaissakkia, joka kierteli aamuhämärässä herättämässä nimipäiväsankareita.

Wanha Raahe -kirjasta uusi painos - kuvien yksityiskohdat heräävät eloon |  Raahenseutu.fi

Karnevalistinen joukko kulki pikkukaupungin kapeita katuja metelöiden ja herättäen nimipäiväsankareiden lisäksi muutkin kaupungin asukkaat. Raahelainen konemestari J.V. Jokela (s.1878) kertoo: Jo aikaisin kello neljältä Annanpäivänaamuna kokoontui poikia ja aikamiehiä Katinhännästä, Nätterporista ja Uudenkaupungin nurkilta yhteen joukkoon “Annanpäivän rumpaukseen”. Joukon lisääntyessä yhtenään, niin että rumpauksen alkaessa oli jo poikia satamäärin koolla varustettuna kaikenlaisilla helistimillä ja rämistimillä. Oli siinä aisakelloja, kulkusia, prikoja, pääläreitä… Olipa vielä jollakin revolveriki, joka paukutteli. Ulospujetuitaki näkyi kulkevan kaduilla ja taloissa “kratuleeraamassa”. Näkyipä yksinäinen meripoikakin laulavan Annansa akkunan alla.

Wanha Raahe -kirjassa kuvataan onnittelumetelöintiä. Sitten koko remujoukko asteli jonkun Annan ikkunan alle ja pani soittonsa käymään, jokainen ottaen kojeestaansa niin suuren ja surkean äänen kuin siitä vain lähti. Jotkut vielä huusivat ja melusivat, minkä jaksoivat, joutuipa joukkoon kaupungin koiriakin vimmautuen omasta puolestaan metelöimään. 

Jokelan mukaan “kratuleerattavien” ikkunan alla huudettiin: “Oli kerran vuodessa se Annan päivän aamu, silloinpa ne russakatkin rommiryypyn saivat”, kerjäillen samalla jonkinlaista kestitystä, ehkä viinaryyppyäkin. Meteli oli Jokelan mukaan sellainen, että sivullisia saattoi pelottaa. Hän kertoo, miten eräs alavieskalainen isäntä oli ollut tulossa yöaikaan kaupunkiin hevosellaan ja jäi säikähtyneenä kaupungin portille, kun kuuli kaupungista hurjaa meteliä. Vasta kun sai tietää, että Annanpäivää siellä vain fiirataan lähti hänkin ajelemaan kaupunkiin. 

Raahen Pekkatorilla on joulutunnelmaa.

Olis sitä lystiä kerran vuuesa saanu olla

Samuli Paulaharjun kirjassa kuvataan, että Annanpäivän perinne katkesi 1800-luvulla, kun joulukuun metakkaan kyllästyneet kaupunkilaiset pastori Strömmerin johdolla kielsivät touhun. Osa nimipäiväsankareista, kuten Steniuksen Anna halusi aamulla nukkua rauhassa ja meni yöksi pappilaan. Sana tästä oli kuitenkin kiirinyt rumpaajien joukkoon ja kun remujoukko herätti Annaa pappilan ikkunan alla, pahastui pastori Stömmer ja kielsi lopulta koko rumpauksen. 

Tiettävästi Annan päivää on juhlittu satunnaisesti rumpaamalla Raahen opettajaseminaarin harjoituskoulussa 1950- ja 1960-luvulla opettaja Maija-Liisa Nissilän johdolla, mutta vuosittaiset rumpaajajoukot ilmestyivät Katinhännän kujille takaisin vasta, kun perinteen elvytti Annanpäivän toimikunta. Kotiseutuyhdistys Raahe-seura ry:n julkaisemassa joululehdessä 2004 päätoimittaja Pirkko Utriainen kehoittaa kaikki ottamaan perinteeseen osaa:

Muistuttaisin kaikkia lapsenmielisiä ikään, säätyyn tai sukupuoleen katsomatta Annanpäivästä joulukuussa. Tulkaapa joukolla trumpaamaan vanhaan kaupunkiin katinhäntäläiset hereille. Viime vuonna lähes 40 monenkirjavaa aamuvirkkua erilaisine soittopeleineen mekasti ihan vanhan ajan malliin. Olihan meillä hauskaa. Eikä kukaan herätetyistä heristänyt nyrkkiä, vaan ikkunaverhojen takaa näkyi vain hymyileviä, kylläkin unisia yllättyneen näköisiä kaupunkilaisia. Tämä vanha mukava tapa herätettiin henkiin pari vuotta sitten Annanpäivä-työryhmässä, jossa olen ollut mukana. Eiköhän sovita, että otetaan tänä vuonna uusiksi vielä suuremmalla joukolla?

Päivä on pesässään Annan päivän ja tuomaanpäivän välisen ajan, jos silloin aurinko vähänkin paistaa, tulee hyvä viljavuosi ja poutakesä. Vihanti

Lue lisää kiehtovista jouluperinteistä Aki Pulkkasen Pohjolan Joulu – perinteitä kekristä nuuttiin -kirjasta.