Maatiaisamaryllis

Oranssin sävyjä helmikuun pakkaspäivänä.

Joulun jälkeen viherhuoneen viileydessä alkoi näkyä kummia. Pienen maatiaisamaryllisruukun (Hippeastrum rutilium) keskeltä pilkotti kukannuppu, joka venyi tammikuun kalvakassa valossa melkoisen korkeaksi. Helmikuun pakkasten keskelle lehahti oranssipunainen kukkapari.

Maatiaisamaryllis on perinteinen ruukkukasvi, joka ei vaadi varsinaista lepoaikaa ollenkaan joulunajalta tuttujen jalostettujen ja usein kertakäyttöisten amaryllisten tapaan. Kukat ovat ihan mukavan kokoiset, vaikka häviävät joulunpyhien jättiläisille. Siinä varmaankin syy, miksi kasvia ei ole ainakaan minulle tullut koskaan vastaan kukkakaupassa. Perinnekasveista ja kasvitarinoista kiinnostuneena sain kasvinalun rouvalta, jonka suvussa kasvi on ollut tiettävästi jo 1800-luvulla! Juuri tätä sävyä ei useimmiten kukkakaupoissa näy, mutta vähään tyytyväisenä huonekasveja näkyy silloin tällöin ikkunalaudoilla ja vanhimmat voivat olla vuosikymmenten ikäisiä. Maatiaisamarylliksiä eli ”liljoja”, pikkuritarinkukkaa tai talonpoikaisliljaa on viljelty jo 1760-luvulta lähtien. Kasvi on alunperin kotoisin Brasiliasta.Suomessa sitä on ollut tiettävästi erilaisina lajikkeina ainakin 1830-luvulta.

Minulla maatiaisamaryllis alkoi välittömästi tehdä sivusipuleita ja luulin, että kukintaa saa odottaa vuosia. Kasvi ei tykkää suorasta paahteesta ja ilmeisesti viherhuoneen viileys on tuntunut mukavalta. Kasvikirjat väittävät sen pitävän pienestä ruukusta, jossa multa saa aina välillä kuivahtaa. Ruukku saa kasvaa sipuleita ihan täyteen, jolloin kukkiakin voi tulla kolmesti vuodessa ja runsaasti. Minä haluan kuitenkin saada uusia alkuja ikkunalaudoille ja mullanvaihto taitaakin olla kukinnan jälkeen edessä. Muistettava on, että sipulia ei saa laittaa syvälle multaan, jotta eivät mätäne jos on niin huoleton kastelija kuin minä.

Tällä kertaa siis kaksi kukkaa, jotka olivat ”selät vastakkain”, kuten kuuluukin. Mitähän ruotsinkielisten seutujen nimitys ´Adam och Eva´ tai ´gubben och gumman´ oikein meinaa, kun pariskunta mököttää toisista poispäin? Ja mitä se kertoo kasviharrastajien parisuhteista? 🙂 Eipä mökötetä, kun päivä pitenee ja kevät tulee!

Aasinsilta amarylliksestä Aatamiin. Yllä olevassa kuvassa on uskomattomin kuvaus ensimmäisestä luomakunnan kruunusta ja kylkiluustaan komean oranssein vaatetuksin. Raahen museon kirkkosalin veistoksen ihmiset ovat huomanneet olevansa alasti syntiinlankeemuksen jälkeen. Mikael Baltin veistoksiin kannattaa käydä tutustumassa vaikka kivalla virtuaalivierailulla Raahen museossa.

Kultaisen sydämen salaisuuksia

Kerroin tässä blogissa keväällä yli kaksisataa vuotta vanhan sydänkorun historiasta Jenny Paulaharjun kirjoittamaa 1930-luvun lehtijuttua siteeraten. Elimme kesällä jännittäviä hetkiä vanhaa korua tarkastellen. Nyt kesällä 2020 yli 200 vuotta vanha koru on esillä Raahen Kruununmakasiinimuseossa ja Raahe-seura ry:n tilaama uusi hopeakoru on julkistettu!

Kultaseppä-muotoilija Päivi Harjuhaahdon Raahen sydän on modernisoitu versio yli kaksisataa vuotta vanhasta kultakorusta.

Tilasimme Raahe-seuran johtokunnan voimin kultaseppä-muotoilija Päivi Harjuhaahdolta modernisoidun version yli 200 vuotta vanhasta Flemingin sydämestä ja lopputulos on upea. Hopeakoru osoittautui suosituksi lahjaksi. Korua voi tiedustella kotiseutuyhdistyksen yhteyslomakkeella. Korun julkaisu tapahtui virtuaalisten Pekanpäivien aikaan, jolloin Raahen museon kokoelma-amanuenssi kertoi suorassa lähetyksessä Suomen sodan tapahtumista Raahen ympäristössä ja kertasi Flemingin sydämen historiaa aina vuodesta 1809.

Lähetyksen jälkeen jalokivitutkija ja antiikin tuntija Ilse Gröndahl-Ahlqvist lupautui tutkimaan korun tarkemmin, sillä vanha perintökoru saapui näyttelyn vitriiniin aivan Pekanpäivien alla ja sitä ei oltu koskaan aiemmin näytetty asiantuntijalle. Keräännyimme jännittyneenä pienellä joukolla Raahen Kruununmakasiinin tiloihin kuulemaan Ilsen havointoja arvokorusta, jonka kytkös Raaheen syntyi Suomen sodan taisteluissa Pyhäjoen Yppärilän ja Viirteen suunnalla olleissa taisteluissa 16.4.1808.

Yli kaksisataa vuotta vanhan korun pinnasta löytyi tarkasti tutkittaessa hampaanjäljet!

Oli kiehtovaa katsoa ammattilaisen arviointityötä. Mitat, paino, materiaali. Jo korun kuvaa katsoessa kokenut asiantuntija pystyi päättelemään korun historiasta paljon, mutta lähietäisyydeltä katsoessa siinä erottuivat mm. hampaanjäljet eli riipus oli joskus ollut käyttäjällään suussakin! Korun litteä kiinnityslenkki paljasti, että kultaseppä ei ole pyöreämpää kultalankaa käyttävä venäläinen ja korun leimoja katsoessa epäilys vahvistyy. Koru on Tukholmasta!

Flemingin sydän on vuodelta 1809 ja sen on valmistanut tukholmalainen kultaseppämestari Carl Gustaf Friberg.

Korun leima paljasti salaisuutensa ja C.3 vahvisti kaksisataa vuotta vanhan sukutarinan Suomen sodan ajoilta. Korun on valmistanut vuonna 1809 kultaseppämestari Carl Gustaf Friberg. Ainutlaatuinen Flemingin sydän on kolmas koru, joka tekijältä tiedetään. Tarinan mukaan korun medaljonkiin oli kätketty Flemingin lesken hiuskiehkura. Aivan kuin tämä näkyisi vielä Samuli Paulaharjun kokoelmiin kuuluvassa valokuvassa 1930-luvulta, joka sysäsi koko koruprosessin liikkeelle, mutta hiussuortuva on ajan kuluessa kadonnut.

Korun kultaus on 18 karaatin keltakultaa ja päällä on hienokultaus. Sydämenmuodon lisäksi koru on Ilsen mukaan myös amforamainen, tyypillinen tuoksupullon muoto. Tarinassa kerrottu hajuvesikin on kauan sitten kadonnut.

Kiitokset Ilselle asiantuntijalausunnosta! Flemingin sydämen tarina ja sen pohjalta tehty Raahen sydän -hopeakoru sykkivät kotiseuturakkautta.

Jenny Paulahrjun kirjoittama lehtijuttu 1930-luvulta. Lehtijutun voit lukea edellisestä blogikirjoituksestani.

lähde: Sari Jaatinen, Sydänjuuret ulottuvat Tukholmaan, Raahen Seutu 10.7.2020