Parkkilaiva Hermeksen nainen

raahelainen kummitusjuttu kirjasta Gunilla ja kummat kertomukset

Suurten purjelaivojen keulakuvana oli aikoinaan puinen naishahmo, jonka väitettiin suojelevan laivaa maailman merillä. Kauppalaivoissa seilaavien merimiesten pestit saattoivat olla vuosien pituisia, ja kotiväkeen pidettiin yhteyttä satamiin jätetyillä kirjeillä. Saattoivatpa viestit lähteä myös merillä kohdatun laivan matkaan, mutta melko hidasta tiedonkulku oli.

Parkkilaiva Hermes oli ollut matkalla merillä niin pitkään, että kotiväki oli ollut kauan jo huolissaan aina rahansa riskeerannutta laivanvarustajaa myöten. Merimiesten perheissä surtiin jo, koska pelättiin pahinta, sillä viestiä ei ollut kuulunut valtameriltä kuukausiin.

Parkki Hermes oli kovassa myrskyssä Englannin rannikolla, ja raahelainen merimies Johan Petter Winter oli komennettu ruoriin. Laiva keinui kovassa aallokossa yön pimeydessä. Yhtäkkiä Winter näki laivan kannella häilyvän naisen suuressa krinoliinihameessaan. Merivesi löi aaltoja laivan kannelle, mutta nainen nojasi mastoa vasten hiljaisena pärskeiden keskellä. Winter ei voinut kuin keskittyä ruorin pitämiseen. Hän ihmetteli ilmestyneen naishahmon huolestunutta, hiljaista olemusta ja tuulessa heiluvaa vaatetusta. Aikansa outoa ilmestystä tuijotettuaan hän sai huudettua tuulessa kaverille, että tämä kävisi hakemassa naisen suojaan.

– Laivassa on tuntematon nainen! Hakekaa kapteeni paikalle!

Silloin naishahmo lähti kävelemään maston luota keulaa kohti ja hävisi aaltojen roiskeeseen. 

Myrskyssä laivaa tarkastettiin ja tummiin aaltoihin tähyiltiin. Kun aamulla tutkittiin laivaa vielä päivänvalossa, merimies Winter näki naisen ilmestymispaikalla isomaston kohdalla hankauman. Laivan tärkein masto oli kärsinyt myrskyssä niin paljon, että sitä pitäisi pian tukea ja korjata, muutoin se ei enää kauan kestäisi. Pääteltiin, että suuriin hameisiin pukeutunut naishahmo oli käynyt varoittamassa murtuvasta mastosta.

Hiirenkorvia hiljalleen

Kevätaurinko paistaa koronasta huolimatta. Päiväkävelyllä kerättiin lasten kanssa oksia maljakkoon perinteisten hiirenkorvien ja vihreän toivossa. Mukaan tarttui muutamia omenapuun (Huvitus ja Makamik), syreenin, vaahteran ja koivun oksia, jotka vajaassa viikossa alkoivat vihertää. Omenankukat ovat nupulla ja kevät mielessä.

Omenapuunoksat aloittavat kukinnan maljakossa.

Pattijoen puutarhalta ostin komean orkideanoksan ruokapöydän koristeeksi. Valkoisen kympidium orkidean kukka on eksoottisen juhlava ja sitä korostaa kimppuun sidotut mustikanvarvut. Lasten kanssa on ollut yllättävän hauskaa seurata mustikanvarpujen vihertäviä lehtialkuja ja viikossa varpuihin ilmestyivät myös kukat.

Oli hauska huomata, miten vaatimattoman valkoiset mustikankukat huomasivat pröystäilevän orkidean punertavat keskustat ja sävyttivät omat kukkansa tismalleen samaan väriin. Täällä merenrantametsiköissä mustikankukkia taidetaan nähdä vasta toukokuun loppupuolella. Pohjanlahden pintaa peittää vielä rannassa paksu jää ja sillä urheilevat pilkkiukot.