Louekarin luistelijat

Vapaalla merenjäällä luistelutilaa riittää silmänkantamattomiin, kun sattuu sopiva jää ja kirpeä pakkanen. Sunnuntaita vasten yöllä oli satanut vettä ja kiiltävä jäänpinta oli jäätynyt täydelliseksi luistinradaksi. Halmetsalon Juho lähti kokeilemaan Raahen hevossillan nokasta jään kestävyyttä. Vaikka oli kirkonmenojen aika, niin mukana oli joukko poikia ja aikamiehiäkin, Ahlqvistin renkejä. Porukka luisteli nauraen Iiläiseen ja Louekarin lähistölle. Louekarilla pysähdyttiin ja katseltiin Tauvon takaselkää. Ihan niin kauas ei uskallettaisi lähteä. 

Luistelijoita 1920-luvulta. SLS 1555 Veterinär Bernhard Åströms glasplåtsamling, CCBY4.0

Kun joukolla tähyiltiin merelle päin, niin Preiskarista lähti kävelemään ahdistavan oloinen pitkä musta hahmo ja katosi sitten. Koko luistelijaporukka lähti sanaakaan sanomatta vähän peloissaan kaupunkia kohti. Vapauden tunne ja luistelun riehakkuus olivat yllättäen kadonneet. Jää oli sileää kuin peili, ja sen kestävyys alkoi arveluttaa. Kaupungissa soi kirkonkello jumalanpalvelukseen.

 Kultaseppä Hårdhin oppipoika luisteli kaukana edellä ja rantoja tuntematta luisteli vauhdilla sulaan veneväylän kohdalla ja hukkui jäiseen veteen. Sanottiin vielä pitkään jälkeenpäin, että se Preiskarin edustan musta mies oli enne. Hyytävä hahmo oli tullut poikaa noutamaan.

Luistimet Helsingin kaupunginmuseon kokoelmista. kuva Esko Toivari, CCBY4.0

Tarina kirjasta Gunilla ja kummat kertomukset – kummitusjuttuja Pohjois-Pohjanmaalta.

Jätä kommentti