Tiernakaupunki Oulu

Ja tietäjät rukoili Ruotuksen edessä, 

oli kaikilla silloin silmät vedessä,

ja paperitähti se pyöri.

Ukot nauroi. Eukoilla suu medessä.

On siitä vierryt montakin vuotta, 

moni tähti on tielläni vilkkunut,

olen monta ma etsinyt, seurannut suotta,

moni mieltä on kulkijan ilkkunut…

(katkelma Eino Leinon runosta Tähtipojat)

Oulun tiernapoikia 1935. Museovirasto CCBY

Oulun suomalaisessa lyseossa 1880-luvun lopulla opiskellut runoilija Eino Leino muisteli kaiholla tiernapoikia Tähtipojat-runossaan. Siinä huolettomat pojat loikkivat kinosten yli puisine miekkoineen ja pyörittävät laulaen paperitähteä. Huolellisesti rakennetun tähden sisällä palaa kynttilä ja pyörityksellä estetään paperin tähden syttyminen tuleen. 

Ensimmäiset tiernapoikien laulukilpailut järjestettiin Oulussa jo 1930. Vanhaa ja voimakasta tiernapoikaperinnettä ylläpitää ja kehittää nykyisin Tiernasäätiö. Kouluilla on tärkeä tehtävä perinteen jatkamisessa. Oulun Rotuaarilla paljastettiin 2014 iiläisen taiteilijan Sanna Koiviston Tiernapoikapatsas. Oulun virallisen tiernajulistuksen on kirjoittanut Eero Ylitalo ja se on aloittanut tierna-ajan Oulun murteella vuodesta 2002:

Vaijjaan kahen kuukauvven aika alakaen tästä päivästä ja jatkuen läpi adventin, joulun, uuvven vuojen ja loppiaisen aina tammikuun toiseen viikonloppuun elikkä Nuutin päivään asti julistetaan täten tierna-ajaksi, mikä tarkoittaa sitä, että tänä aikana saa laulutaitoset nuoret ja vaikka vähä vanahemmatkin pojat ja miksei tyttökki pukkeutua valakosiin paitoihi, vöihin, jihänkeihin ja viittoihin, pittää päässään kruunua sekä kypärää ja vöisään miekkoja ja kulukia näin tälläytyneinä ison tähen kansa talosta talloon, juhulasta juhulaan ja vaikka ravintollaan iliman alakoholin nauttimisseen vaajittavaa kaheksantoista vuojen ikkää, jos vaan on tarkotus tulla esittämmään tiernapoikia nii että Knihti ensin kysyy ovelta jotta “saako tulla laulamaan?”

Eellä kuvatun kaltasia ryhymiä ei saa tierna-aikana häiritä eikä estää perinnettä nouvattamasta, ja jos näin tapahtuu, on se pakko kattua tiernaperinteen häirinnäksi raskauttavien asianhaarojen vallitesa. 

Mihin katosi kyyppä Kiinanmaalta?

Jotkut tiernapojat tekivät pitkiäkin retkiä lähiympäristöön. Oululaisten tiedetään käyneen Kemissä ja Hailuodossa asti. Maaseudulla liikkeellä oli nuuttipukin ja resupukin tapaisia hahmoja samoilla asioilla. Nykyisin tiernapoikien hahmoina ovat Herodes, Knihti, Murjaani ja tähdenpyörittäjä Mänkki, mutta kokoonpano ja laulut ovat vaihdelleet elävän kansanperinteen tapaan, ennen kuin Samuli Paulaharju julkaisi kokoamansa tekstit 1910. 

Samuli Paulaharjun kuvaamat tiernapojat. Museovirasto, CCBY4.0

Vielä 1919 Paulaharju kertoo, että joskus joukon jatkona oli kyttyräselkäinen viides pyörä, ´Kyyppä Kiinanmaalta´ keräten rahaa yleisöltä. Raahessa kulki joukon mukana Juudas rahapusseineen, Kokkolassa oli kaksi kyttyräselkäistä hahmoa, Juudas ja Joosef, ja Vaasassa myös Herodeksella oli kyttyrä selässään. On arveltu, että kyyppä Kiinan- tai oikeammin Kaanainmaalta esittää neitsyt Marian “petettyä” puolisoa, Joosefia, jonka selkään on lisätty kyttyrä korostamaan hänen inhimillisyyttään. Kyttyräselkä eli kyfoosi (kreik. kyphosis) lienee hahmon nimen taustalla. 

Tähdenpyörittäjä Mänkin nimitys alkoi vakiintua vasta 1930-luvulla. Joskus hahmo saattoi puuttua joukosta kokonaan. Mänkin on arveltu olevan enkelihahmo, joka julistaa paimenille ilosanomaa. Oulun paikalliskulttuurin asiantuntija Atte Kalajoki kirjoittaa eräässä kolumnissaan muistoja tiernapoikaa esittäneestä oululaispojasta: Sievä poika, se Jussi. Esitti sisartensa kanssa tiernapoikia, oli enkeliksi puettu, posket punatut, vaikka sillä oli luonnonpunaiset posket. Tiernapoikana siskojensa kanssa kiertäneestä Jussi Snellmanista tuli myöhemmin Kansallisteatterin näyttelijä ja hän esiintyi myös ensimmäisessä suomalaisessa elokuvassa Salaviinanpolttajat vuonna 1907.

Pukkiperinnettä tutkinut Karin Schager on löytänyt Ruotsista ja Norjasta irrallisia ´klapperbock´ naamioita, vuohipukkien päitä, joiden alaleuka liikkuu. Yksin tai itämaan tietäjien mukana kulkeva koominen pukkihahmo keräsi taloista rahaa ja herkkuja. 1700-luvulla ilkikuriset pukit olivat talosta taloon kulkiessaan ajoittain jo häiritseviäkin remuhahmoja, joiden railakasta kiertelyä viranomaiset ja kirkko yrittivät rajoittaa. 

Tuberkuloosityön tukemiseksi tarkoitettujen Joulumerkkien idea on peräisin Tanskasta vuodelta 1903. Suomessa Tuberkuloosin Vastustamisyhdistys julkaisi ensimmäisen joulumerkin vuonna 1912 ja myöhemmin vuosittain vuodesta 1926 aina vuoteen 2001 asti. Vuodesta 1927 lähtien joulumerkeissä oli tunnuksena punainen kaksoisristi. Helsingin kaupunginmuseo CCBY4.0

Lucian päivän ja Nuutin päivän välisenä aikana saattoi nähdä erilaisissa kokoonpanoissa tiernapoikia, kolme kuningasta, Josefin, Juudaksen, Herodeksen knihteineen ja erilaisia pukkeja kerjäämässä rahaa, herkkuja ja viinaksia. Erikoisesti pukeutunut ja naamioitunut joukkio kulki turuilla ja toreilla talosta taloon. Yksi kuninkaista ratsasti joskus erikoisella, kehikon päälle rakennetulla ja oljilla täytetyllä hevosella nykyisten keppihevosten tapaan.

Lounais-Hämeessä, Susikkaan kylässä on luultavasti tällaisten kulkueiden jäänteenä Jouluvalko-hahmo, joka kiertää tuvissa ja kuusijuhlissa paikallisena erikoisuutena. Naamioitunut ajaja kannattelee rottinkikehikon päälle rakennettua hevosta, joka on kiinnitetty ajajan vyötärölle. Ajajan omat jalat toimivat hevosen jalkoina. Nykyisin elvytetyn perinteen jouluvalkoa ohjastaa usein joulupukki, ei itämaan tietäjä tai Herodes.  

Tammelan Lunkaan kylän jouluvalko kesällä kuvattuna 1928. Museovirasto, kansatieteen kuvakokoelma, kuva Esko Aaltonen, CCBY4.0

Herodes, hän se ajoi

hevosillaan ja ratsuillaan

siihen asti kun hän tuli 

Murijaanein maalta.

Siihen asti kun hän tuli 

Betlehemin tykö.

Pohjois-Pohjanmaan kummitustarinat ja Pohjolan joulun mielenkiintoiset perinteet yksissä kansissa komeasti kuvitettuna. Tilaa helposti HOLVI-verkkokaupasta itselle tai upeaksi joululahjaksi.

Taskun majan haltia

Taskun pooki

Perämerellä, Raahen edustalla karikkojen suojassa, on Taskun saari. Saaren keltamullattu merimerkki, purjelaivakauden jäänteenä kohoava pooki, näkyy kauas merelle. Korkea puurakennelma on uhmannut aikaa ja varoittanut kulkijoita karikoista jo vuodesta 1853. Sanotaan, että jonkinlainen merenkulkijoiden merkki on saarella ollut jo ennen nykyistäkin pookia. Rakennelman huipulla on puinen merituulten pieksämä risti 19 metrin korkeudessa. 

Pitkän aikaa saaren ainoa rakennus oli matala Taskun sauna. Punainen puurakennus on kalamaja, jossa kalastajat tai hylkeiden pyytäjät saattavat odotella suojassa säiden selkenemistä tai meren antimien tarttumista lähivesiin laskettuihin verkkoihin.

Tasku, sisärakenteita, kuvaaja Harri Nyman, 1999. Museovirasto. CCBY 4.0

Taskun majan haltia

Pitkinä talvi-iltoina ja syysöinä on Taskun saunalla sattunut monta kummallista asiaa. Ympärillä huokailevat kevättalven jäät ja kesäyön aava Perämeri saavat niin yksinäisen kulkijan kuin kalaverkot aamuvarhaisella laskeneen kalastajankin mielikuvituksen liikkeelle. Kerrotaan, että paikan näkymätön isäntä on Taskun majan haltia. Sen oikukkuus on tullut vuosisatojen aikana tutuksi kalastajille ja merenkulkijoille, vaikka vain muutamille kulkijoille haltia on näyttäytynyt. 

Kolmen kalastajan porukka oli eräänä yönä odottamassa kalojen kulkeutumista syksyn siikaverkkoihin ja miehet lämmittivät Taskun saunan yöpymistä varten. Ilta oli tummumassa, ja verkot oli laskettu toiveikkaana. Illan hämärtyessä puheet olivat siirtyneet vanhoihin tarinoihin ja hukkuneisiin kalastajakavereihin. Aikainen herätys oli väsyttänyt kulkijat. Aamuyön pimeiden tuntien aikaan rysähteli pirtissä oudosti, mutta kalastajat jatkoivat uniaan. 

Saunan majan ovi nykäistiin auki ryminällä, niin että oven karmeista lensivät lahonneet säleet. Miehet nousivat säikähtäneinä ylös. Tuuli oli nostanut yön aikana meren rantakiville asti. Rantaan ankkuroitu vene oli hakkautumassa kivikkoa vasten. Taskun saunan haltia herätti miehet pelastamaan paatin. Tuulen laannuttua miehet saivat pelastettua siikaverkotkin, ja tuuli oli ajanut verkkoihin komean saaliin.

Toisinaan saaren ikiaikainen haltia on ollut vihaisella tuulella. Jumalatonta elämää viettäneet ryyppyveikot ovat joutuneet yön selkään, kun haltia on lopettanut korttiköörin remuamisen. Äkkiä Taskun saunan tulisija oli sammunut ja sankka sisätilan pimentänyt savu oli ajanut remujoukon taivasalle. Kerrotaanpa haltian nakanneen vielä viinapullot kivikkoon kulkijoiden perään. Saarelta paenneelle joukolle Taskun haltia on saattanut näyttäytyä siipiään heiluttavana merimetsona, joka kukkoilee rannan tuntumassa omistajan elkein. Vielä nykymaailman melskeissäkin saunan haltia hätyyttää kulkijoita. Vuosikymmenten ajan on rakennuksen eteisen alla ollut koskelon pesä, josta räpiköivä lintu on säikäyttänyt Taskun saunaan pyrkivät kulkijat nöyrälle, kalamajaa kunnioittavalle mielelle.

Lue 100 jännittävää Pohjois-Pohjanmaan kummitustarinaa Gunilla ja kummat kertomukset -kirjasta ja tutustu myös kirjan fakta-osioihin, historiallisiin tosiseikkoihin tarinoiden taustalla. Tilaa helposti postitse HOLVI-verkkokaupasta.

Raahen edustalle Taskun saareen pystytettiin tunnusmajakka ilmeisesti melko pian kaupungin perustamisen jälkeen 1600-luvun puolenvälin tienoilla. Varhaisten merimerkkien ulkonäöstä ei ole tietoja. Nykyinen pooki rakennettiin vuonna 1853. Sen suunnitteli vasta perustetun (1849) Pohjanlahden merenkulkupiirin päällikkö Albin Stjerncreutz. Pooki johdatti merenkulkijat Raahen kaupunkiin pohjoisesta johtavalle väylälle. Taskun pookilta purjehdittiin Iso-Kraaselin pookille, jonka luona sijatsi Raahen luotsiasema. Iso-Kraaselin ja Taskun lisäksi Raahen edustalla oli myös Kumpeleen pooki, joka on tuhoutunut tulipalossa. Ajan kuluessa Taskun tunnusmajakan merenkulullinen merkitys on vähentynyt. Merenkulkulaitos luovutti rakennuksen Raahen kaupungin omistukseen ja ylläpitoon vuonna 1983. Taskun 16,5 metriä korkea puupooki on perustettu matalalle moreenikumpareelle. Kirkontornia muistuttava rakennus on pohjajakaavaltaan neliön muotoinen (sivu n. 5 m). Runko-osan seinät taittuva puolivälissä viistosti sisäänpäin. Vesikatto on pieni pyramidikatto, jossa on huippukoristeena valkoiseksi maalattu risti. Katon alapuolella on neljä pientä tuuletusaukkoa. Rakennuksen julkisivut muodostuvat tasapitkistä (4) pystylaudoitetuista vyöhykkeistä. Julkisivut ovat keltaiset. Tornin itäseinässä on muutaman metrin korkeudella kiinni naulattu oviaukko. Rakennus on ajankuluessa on painunut hieman vinoon. Lähde: Finna