Nisupukki

Olokaa hyvä ja ottakaa, pankaa sekkaan ja topakkaa. 

Tyytyväisyys oli silloin suuri, jos sai jouluna ostetuksi Raahessa viiden pennin nisupukin. Kymmenen pennin pukkia ei uskaltanut ajatellakaan, muisteli vanhaemäntä Hilma Ojakangas nuoruusvuosiaan vuonna 1961 Raahen Seudussa.

Kuusijuhlan rusinasilmäinen nisupukki on painunut monien muistelijoiden mieliin sota-aikaa edeltävistä kuusijuhlista. Vuohipukin muotoon leivottu pulla on ollut yleinen joululeivonnainen Pohjois-Pohjanmaalla ja ruotsinkielisellä rannikolla. Esikristilliseltä ajalta periytyivä pukkihahmo, julbocken, esiintyy myös piparimuottien kuva-aiheissa yleisesti Suomessa ja Ruotsissa. Kaikki pullakäntyt eivät joulukahvitteluun kuitenkaan jouluaikaan kelvanneet.

Sauvulinskan leipomat tortut ja nisupukit olivat kans hyvin kysytyitä. Pukit olikin lihavia ja pystypäisiä, vaikka höystetyitä. Jos ei vain aikanaan varaansa pitänyt pukin ostossa, jäi iliman ja sai tyytyvä Jurveliinin nisupukkeihin, jotka oli alapäisiä ja laihoja – rusinasilmä parasta koko pukissa. Männistöiskän mainiot sitruurilimput kuuluivat kans jouluruokiin ja Olutpruukin hyvä sahti oli paikallaan joulupöyvässä, kirjoittaa Juho Jokela, Muistelmia poikavuosilta -tekstissään.  

Monet muistavat, että syksyisten puolukkaämpäreiden lisäksi kouluun piti viedä kuusijuhlan lähestyessä vehnäjauhoja nisupukkitarpeiksi. Kaikkien kansakoululasten kotona leivonnaisia ei ollut arkisin saatavilla ja pullakin oli harvinaista ja säästeltyä herkkua pula-aikaan tottuneiden kodeissa. Raahessa kerrotaan kuitenkin tarinaa ansalankoja asetelleesta miehestä, joka sai erikoisen saaliin joulukuun puolivälissä. Kansakoululaiset olivat laittaneet kuusijuhlassa saadun nisupukin tutun ukon kärpänansaan koulusta palatessaan. – Nisupukki kärpänansassa? oli ukko ihmetellyt outoa saalista, raapinut päätään ja nauranut oppilaiden joulukujeille. 

Joulutonttuja, Kansallismuseo, CCBY4.0

Joulun lähestyessä kodin leivinuuni lämmitettiin. Jokainen, joka suinkin kykeni, leipoi lämpimäisiä perheelle ja tuttaville jouluviemiseksi. Eikä joulupöydästä saaneet puuttua nisutkaan. Äiti paistoi tuvan suuressa uunissa nisupukit, ankkastukit, öörfiilat ja piparkakut. Me lapset saimme survoa tee- tai kahvikuppiin nisua ja se oli herkkua. Isot ihmiset kastelivat palasta kahvikupissa. Ruukattiin sanoakin: Olkaa hyvä ja kastakaa, muistelee Antti Poukkula 1900-luvun alun joulua. 

Kuusijuhlissa opeteltiin uusia tapoja. Joulunäytelmät- ja laulut pysyivät mielessä myös kotien jouluissa. Opittiin kirjoittamaan joulukortteja ja askarreltiin joulukoristeita. Kerttu Virtanen muistelee kuusijuhlia: Jokainen oli saanut laittaa kavereille joulukortteja. Ne eroteltiin kullekin omaksi nipuksi, ja sidottiin kiinni. Joulupukki jakoi ne juhlan lopuksi säkissään. Samassa säkissä oli myös paperipussit, joissa oli nisupukki, joka oli sarvipäinen eläimen tai myöhemmin tontunmuotoinen. Silmänä sillä oli rusina. Yläluokalla saatettiin saada jo omena ja karamellia. Joulujuhlaan tuli koko kylän väki usein hevosilla, ja koulu oli täynnä kyläläisiä. 

Joulu ja suomalaiset joulutavat kulkeutuivat siirtolaisten mukana Amerikkaan. Pohjois-Pohjanmaan Pattijoelta Amerikkaan lähteneen suvun Irja Wenström muistelee joulua 1930: Jouluaattoa juhlittiin aina Suomi-talolla. Valtava joulupuu seisoi keskellä tanssilattiaa. Se oli koristeltu värikkäillä palloilla, karamelleilla ja meidän lasten paperista tekemillä ketjuilla. Oksien alla oli tavallisesti paljon lahjoja. Joulupukilla oli tapana tulla noin kymmenen aikoihin illalla. Mukanaan hänellä oli lahjalaukku, jonka kantamisessa häntä avustivat osaston miehet. 

Minä tiesin, että joulupukki oli vain pikkulapsia varten. Olin päässyt tästä selville, sillä minähän olin jo 8-vuotias. Tunsin itseni aika lailla ylempiarvoiseksi tämän uuden tietoni ansiosta ja katselin huvittuneena, kun nuoremmat lapset olivat niin peloissaan joulupukin takia. Tiesin, että joulupukki oli Mr. Metsä. 

Lapsen joulukuusen ympärillä Oulun Ainolan lastentarhan joulujuhlassa 1932. Museovirasto CCBY4.0

Metsän perheessä oli yksi pikkutyttö, Miriam, joka oli tuolloin 6-vuotias. Hän oli ujo ja hiljainen lapsi. Satuin istumaan hänen vieressään urheiluvälinelaatikon päällä, kun joulupukki tuli kättelemään meidät jokaisen ennen kuin alkoi jakaa lahjojaan. Miriam ei tahtonut kätellä häntä. Hän näytti pelkäävän. Minun olisi tehnyt mieli sanoa: “Hänhän on isäsi. Tartu käteen”, mutta en viitsinyt. Lopulta sain hänet suostuteltua tekemään niin, ja hänen isänsä hymyili minulle kiitollisena. Kumpikaan meistä ei tuolloin tiennyt, että se olisi Miriamin viimeinen joulu. Hän sairastui aivokalvontulehdukseen ja kuoli seuraavana keväänä. 

Pohjolan joulu -kirjaan on koottu tarinoita ja tapoja jouluaikaan liittyen. Kirja on myynnissä mm. Raahen museon toimipisteissä ja HOLVI-verkkokaupassa. Verkkokaupasta voit tilata myös vanhan raahelaisen mallin mukaan käsityönä tehnyn pukkimuotoin itselle tai joululahjaksi.

Kuusenkynttilät

Jo lokakuun teurastusaikana oli kastettu joulukynttilät, joku kaksihaarainen ja kolmihaarainenkin joukkoon, ja lapsetkin olivat saaneet lopputaleista pistellä pienet ”kurrinsa”, joita sitten voivat näperrellä joulukuuseen, kertoo kansatieteilijä Samuli Paulaharju entisajan kuusenkynttilöistä.

Kynttilöitä sytytetään sotajouluna. SA-kuva

Kotitekoisista talikynttilöistä siirryttiin 1800-luvulla steariinikynttilöihin, kun ranskalainen Michel Chevreul patentoi 1825 steariinin erottelumenetelmän. Kynttilöitä saatiin aluksi Pohjois-Pohjanmaalle mm. Pietarista. Joulukuusen yleistyessä kynttilöitä kiinnitettiin monenlaisin pidikkein aina villalangasta 1870-luvulla yleistyneisiin metallipidikkeisiin. Eläinlääkäri Swanljungin raahelaisessa syntymäkodissa oli 1870-luvulla erityinen jouluristi: 

Joulukynttilöitä varten sidottiin kuusen runkoon ristikkäin vähän matkan päähän toisistaan puupinnoja, joiden päihin näverillä kaivettuihin reikiin kiinnitettiin kynttilät. Pinnat olivat latvapuolella lyhyempiä ja alapuolella pitempiä, niin että pinnojen päissä olevat kynttilät tulivat oksien päiden kohdalle. Vihreiksi maalattujen pinnojen muodostamaa ristikkoa nimitettiin jouluristiksi. Joulukuusen koristamisen toimitti perheen äiti apunaan vanhempia poikia. Valkeat joulukuusen kynttilät olivat pienempiä kuin nykyään ja venäläistä alkuperää. 

Mutta miten kynttilät sai sytytettyä kuusen ylimmiltä oksilta? Ulkomaan tuliaisina tai siirtomaatavarakaupoista muutamiin koteihin ostettiin myös kuusenkynttilöiden sytyttämiseen tarkoitettu jatkovarsi, johon saattoi lisätä paperimassasta valmistettuja kapuloita yhä ylemmille oksille sytytyskynttilällä kurottaen. Saman sytytyslaitteen ontot jatkokappaleet toimivat eräänlaisena puhallusputkena, jolla korkealla kuusessa palavat kynttilät sai sammutettua vaivatta. 

Kiehtovista joulun perinteistä voi lukea lisää kauniisti kuvitetusta ja palkitusta joulukirjata Pohjolan joulu – perinteitä kekristä nuuttiin.