Kummittelua Raahen raatihuoneella

  • Komhittaväjellä on tänäpänä tanssit Raatihuoneella, sanoivat raahelaiset, kun paikkakunnan ruotsia puhuvat pitivät Raatihuoneella juhliaan.
Raahen raatihuone häämöttää vaaleana kuvan keskellä. Kuvan on ottanut valokuvaaja Hjalmar Sjöman talvella 1890 ehkäpä Porvari ja Kaupaakoulun katolta tai ikkunasta. Vasemmalla on olutpruukin rakennuksia ja kaukana häämöttää Raahen vanha kirkko, joka paloi vuonna 1908. Kuva on Museoviraston kokoelmasta. (CCBY4.0)

Monia juhlia nähneen kokoussalin kristallikruunujen prismat kilisevät hiljaa Raahen kaikkein juhlavimmassa tilassa. Punaisen salin seinältä katsovat poisnukkuneiden kaupunginjohtajien muotokuvat, ja talossa pitkään työskennelleet tuntevat paikan kummituksen tavat. 

Toimistohuoneiksi remontoiduissa tiloissa tehdään joskus töitä iltavuorossakin. Kovin mielellään eivät kaikki iltavuoroon tahdo jäädä, sillä talo ei nuku koskaan tyhjänäkään. Portaikossa on kuultu selvää silkkihameiden kahinaa. Arkisissa toimistohuoneissa voi kuulla, että yläkerran ovet aukeavat ja sulkeutuvat rauhallisesti. Rauhalliset askeleet kulkevat huoneen laidasta toiseen. Raatihuoneessa työskentelevät sanovat, että erikoiset äänet kuuluvat erityisesti aamuisin ja iltaisin. Äänet eivät ole vilkkaan Rantakadun melskettä tai kadunkulkijoiden aiheuttamia. 

– Juhlasalin pianon saattoi kuulla soivan aamuisin ja myöhään illalla, muistelee raatihuoneella pitkään työskennellyt rouva. – Musiikista huomasi heti, oliko kummitus hyvällä vai huonolla tuulella. Askelia ja huokauksia kuului ylä- ja alakerrasta varsinkin ennen 1960-luvulla tehtyä peruskorjausta. Joskus kuulosti, että kulkijoita tyhjissä huoneissa oli useita. Joskus soittaja saattoi keskeyttää musiikin äkisti ja kävellä edestakaisin portaikossa. 

Tullinhoitaja Brunowin kolkko ja keskeneräinen talo on seissyt paikallaan jo silloin, kun elettiin suuria nälkävuosia ja kaupungin päättäjien tuli keksiä keinoja, kuinka vaeltaville ja sairaille ihmisille saataisiin ruokaa. Raatihuoneen suuresta salista näkyy maa-alue, joka täytettiin 1800-luvulla risuilla ja oksilla hätäaputöinä, niin että köyhät ja vaivaiset saivat työtä vastaan ruokaa hengenpitimikseen. Lapsettoman Brunowin aikana taloon suunnitelluista 25 huoneesta valmistui vain kahdeksan. 

Ovatko kummittelevat askeleet tullinhoitaja Brunowin vaimon, joka asui suuressa talossa vailla omia lapsia? Vai onko suuren salin koristemaalauksia taiteillut Homppa-Pekka liikkeellä täälläkin? Käveleekö talossa öisin joku muotokuvien henkilöistä? Brunow itse muutti aikoinaan Haminaan yrittäen päästä suureellisesta rakennuksesta eroon.

Fakta: Raahen raatihuone

Raahen raatihuone on rakennettu 1830-luvulla alunperin tullinhoitaja Gustav Robert Brunowin komeaksi yksityistaloksi. Empirekartano on hirsirunkoinen, mutta rapattu kivitalon näköiseksi. Talo oli Brunowin aikaan pitkään keskeneräinen. Rakennuksen suuressa salissa järjestettiin juhlia jo rakennusaikana, vaikka siellä ei ollut vielä lattiaakaan. Brunowin kerrotaan koristuttaneen lattiattoman salin maapinnan sammalilla, oksilla ja kuusilla niin, että juhlavieraat saattoivat seurustella salin poikki menevillä poluilla ja lehtimajoissa. Alakerran sali ja huoneet valmistuivat hiljalleen, mutta yläkerta pysyi pitkään kylmillään. Lapsettomaksi jäänyt Brunowin perhe yritti myydä suurta taloa pitkän aikaa. Brunow muutti kaupungista pois. Vuonna 1862 talo ostettiin 2 500 ruplalla kaupungin virkamiesten käyttöön. Kristallikruunuin koristellussa juhlasalissa on järjestetty lukemattomia juhlia siitä lähtien. Kaupunginhallitus kokoontuu talon isossa juhlasalissa nykyisin säännöllisesti, ja talossa on useita toimistotiloja. Yläkerrassa on Raahen kaupunginjohtajan virkahuone. 

Raahen Rantakatu vuonna 1888. Raatihuoneen puisto on aidattu etteivät lehmät pääse sotkemaan puistoaluetta laitumelle mennessään. Kuva on Museoviraston kokoelmasta ja valokuvaaja Hjalmar Sjömanin ottama. CCBY4.0

Kutkuttavia Pohjois-Pohjanmaan kummitustarinoita löytyy roppakaupalla Aki Pulkkasen suositusta Gunilla ja kummat kertomukset -kirjasta, jonka voi tilata helposti kotiin verkkokaupasta.

Heikun haamu

Umpinaisella sisäpihalla, osoitteessa Brahenkatu 2 on suolamakasiini ja ikivanha karsseri, vankityrmä. Rautaovellinen tila on palaneesta rakennuksesta säilynyt kolkko kellarikerros, jossa paatuneita pahantekijöitä on pidetty vangittuna jo ennen isovihan aikaa. Pihapiirissä kummitteleva hahmo on kuitenkin synkkää kivijalkatyrmää korkeammalla. Harmaa ukko kulkee vaalean, kartanomaisen rakennuksen toisessa kerroksessa, ja sanotaan, että hänet voi nähdä iltaisin ikkunassa. Kesäpukuun pukeutuneen miehen kalpeat kasvot häilyvät, ja silmät tähyävät pihalla kulkevia ihmisiä. Levottoman talon entisen omistajan, laivanvarustaja Henrik Soveliuksen eli Heikun haamu kävelee rakennuksen yläkerrassa ja portaikossa. 

Aino Jacklin-Pyhälä on kertonut, että eräs Lundvallin pariskunta vietti ensimmäisiä yhteisiä vuosiaan Heikun talossa. Pariskunta avioitui 1913. Nuori rouva heräsi joulukuun alkupuolen pimeydessä aamuyöllä. Vintille johtavat portaat alkoivat narista raskaiden askelten painosta. Hitaasti yläkerran ovi aukesi ja jäi avoimeksi. Mitään ei kuulunut sen jälkeen. 

Kun nuoripari kertoi tämän havaintonsa rouva Jacklinille, tämä haki esiin säästämänsä nipun surukortteja. Mustareunaisista korteista todettiin järkyttyneenä, että tuolloin outojen tapahtumien aikaan oli ollut talon entisen isännän, Heikun, kuolinpäivä, 13. joulukuuta. Raskaat askeleet olivat kuolinyön kaikuja.

Laivanvarustaja Fredrik Sovelius vanhemman (1778-1837) rakennuttama talo valmistui 1912. Hänen jälkeensä talon peri hänen poikansa, kauppaporvari Henrik Sovelius (Heikki Sovio). Talon osoite: Brahenkatu 2. August Maximilian Myhrbergiä esittävän veistoksen suunnitteli kuvanveistäjä Evert Porila, se pystytettiin 1931. Museoviraston kuvakokoelmat, CCBY4.0

Ovenkahva

Heikun talossa työskenteli Raahen kulttuuritoimen väkeä 1990-luvulla. Eräs nainen oli iltatöissä, ja hiljaisen talon tunnelma oli painostanut tavanomaista oudommin koko päivän. Äkisti täyspuinen toimisto-ovi paukahti kiinni, niin että töissään ollut nainen hätääntyi. 

Toisena hiljaisena iltana oven kahva liikkui monta kertaa kuin joku olisi pyrkimässä sisään, mutta ketään ei näkynyt. Pimeästä, tyhjästä yläkerroksesta kuuluu laahaavia ääniä. Portaikossa kuuluneet askeleet ja sijoitustaan odottavien taulujen kaatuilun on arveltu olevan merkkejä levottoman Heikun haamusta. 

Raahen matkailuoppaiden mukana pääsee syysiltaisin mielenkiintoiselle kummituskierrokselle Wanhaan Raaheen.

Mitä vanhana erakoituneen Henrikin haamu kaipaa? Pasianssin ja fortepianon ääressä viihtynyt Henrik kolistelee portaissa ja kulkee huoneissa. Nuorena Heikun kerrotaan olleen seurallisempi, ja joskus hän on soittanut iloisia valsseja tanssivien nuorten riemuksi. Kovin hyvänä pelimannina häntä ei pidetty, sillä hän saattoi jättää syyttä suotta soiton kesken. 

Heikku-patruunan ura laivan kapteenina päättyi erikoisella tavalla. Sovion komppanian laivalla purjehtiessaan Heikku soitti fortepianoa kajuutassaan. Oli tapana, että kapteenin on oltava yläkannella eli täkillä laivaa käännettäessä. Kun oltiin menossa lähellä Tanskan rannikkoa, niin kokkipoika ryntäsi sisään keskeyttäen soiton.

– Tulisko kapteeni heti ventaamaan, ku siellä on pränninkejä förin eesä? kokkipoika hätäili.

– Varo sinä vain, ettei plättys pala, minä pellaan vain tämän valssin loppuun, Heikku vastasi hätäilemättä. 

Laiva rysähti karille ja jäi hylyksi. Kun Heikku selvitti asiaa vanhemmalle, vihastuneelle veljelleen ja pyysi uutta laivaa komentoonsa, kuultiin vain Matti-veljen karjunta: 

– Mee saatana ja ota lato Märjännyksestä ja seelaa sillä!

Raahen Rantakatua ja Heikun talo 1890-luvulla. G.Feiringin ottama kuva on Museoviraston kokoelmissa. CCBY 4.0

Fakta: Henrik Sovelius

Henrik Sovelius (1817-1904) oli pienikokoinen, suuremmassa joukossa ihmisarka ja aikalaisten kuvausten mukaan “mamsellimainen”. Vanhemmalla iällä hänellä oli huonosti istuvat tekohampaat, jotka ukko saattoi ottaa keskellä katuakin pois suustaan ja asetella ne takaisin. Innokkaana pasianssin pelaajana hän saattoi ratkaista elämänsä pulmia korteista katsoen.

– Vänta lite så skall jag kasta, saattoi hän tokaista pilke silmäkulmassaan korttipakka kädessään, kun joku kysyi ratkaisua pulmaan. 

Kaupungilla pidettiin pasianssiennustuksiin uskomista pahana. 

Raahen Brahenkadun valkoinen kaupunkitalo oli Henrik Soveliuksen koti, ja korkean porttikongin viereisessä huoneessa oli hänen konttorinsa. Huoneiden kerrotaan olleen tuolloin kolkkoja ja koristeettomia. Säästäväisenä miehenä Henrik kielsi kukkien tuomisen haudalleenkin. Hän kehotti ankarasti merimiesten vaimoja olemaan tuhlaamatta laivalla olevien miestensä palkkarahoja, joita naiset saivat noutaa laivanvarustajalta ennakkoon miesten ollessa merillä vuosia.

Säästäväisellä Henrikillä riitti rikkaan suvun rahoja. Kerran mies voitti komean meritaistelua kuvaavan öljymaalauksen Tukholman arpajaisissa. Ruotsin kuningas Oscar II olisi halunnut lunastaa maalauksen itselleen suurella summalla muiden merimaalaustensa joukkoon. – Minä en tarvitse rahaa, mutta Raahe tarvitsee taulun, kerrotaan Henrikin sanoneen kuninkaalle.

Raahen Brahenkatu sumuisena talvi-iltana.

Sisarenpoika sai Heikulta perinnöksi komean kultakellon, mutta kun tämä ei antanut sille lahjoittajan mielestä tarpeeksi arvoa, niin ukko nappasi sen takaisin itselleen ja antoikin tilalle laivan kronometrin. Henrik Sovelius säätiöi rahansa suvun käyttöön ja lahjoitti runsaasti hyväntekeväisyyteen vanhainkodille, lastenkotiin ja Raahen rautatieyhteyden rakentamiseen. Vastoin Heikun ohjeita osa rahoista sijoitettiin Venäjän valtion obligaatioihin, jotka menettivät arvonsa vallankumouksen aikana. Arvopaperit myytiin huonoina vuosina. 

Onko huvennut omaisuus saanut Heikun kummittelemaan entisessä kodissaan, vai mikä painaa rikkaana poikamiehenä eläneen haamun mieltä Brahenkadun komeassa talossa?

Pohjois-Pohjanmaan mielenkiintoista kulttuurihistoriaa ja hiuksia nostattavia kummitusjuttuja löytyy roppakaupalla Aki Pulkkasen Gunilla ja kummat kertomukset -kirjasta.