Pääsiäiskakku

Ei ollut helppo kakku, eikä tullut kädenkäänteessä, mutta tarviiko kaiken tullakaan helpolla? 🙂 Perheen yläkouluikäinen leipuri innostui tappamaan aikaa korona-kotoilun keskellä ja leipaisi kindermunien makuja sisältävän kakun, jossa oli tuhti annos suklaan sulavia makuja ja roppakaupalla pääsiäishenkeä.

Ohjeeksi valikoitui internetin syövereistä K-ruokareseptin kinderkakku. Nutellan osuus jäi vähän vajaaksi, koska herkkupurkin löydettyään pienemmät ja vähän isommatkin ehtivät ottaa nutella-maistiaiset. 🙂

Aikoinaan mummu sanoi, että pääsiäisaamuna aurinko tanssii taivaalla. Lohdullinen ja erikoinen ajatus. Ihan huomaamatta pääsiäisaikaan kerääntyy vanhoja symboleja, pupuja, tipuja ja pajunoksia, joiden perimmäistä merkitystä ei tule mietittyä. Symbolitutkija Liisa Väisänen kertoo mielenkiintoisesti kirjoissaan, videoissa ja eri ohjelmissa symbolien ja kuvien mielenkiintoisista taustoista. Merkkien salat. Suosittelen pääsiäispyhille. Mutta miksi pääsiäispupu munii suklaamunia?

Aurinkoista pääsiäistä!

Jätä kommentti