Aspegrenin puutarhassa

Kotimaan matkailua korona-aikaan. Käännettiin nokka kohti Pietarsaarta, jonka Rosenlund – Aspegrenin puutarha vetää puoleensa magneetin tavoin joka vuosi. Rovasti Gabriel Aspegren rakennutti Rosenlundin 1700-luvulla ja puutarha on Suomen vanhimpia pappilapuutarhoja. Erityisen hienoa minusta on se, että puutarhan hoidossa on omilla kasvipalstoillaan mukana viljelyyn hurahtaneet harrastajat tuomassa yhteisöllistä fiilistä, joka välittyy meille turisteillekin.

Apteekkipuutarhojen ohella pappiloilla oli suuri merkitys maamme kulttuurihistoriassa. Viljanviljelyn, karjanhoidon, metsästyksen ja kalastuksen rinnalle haluttiin nostaa valistus- ja hyötyajattelun hengessä uusia viljelylajeja ja -menetelmiä. Perunoiden ja omenoiden viljely levisi moniin pitäjiin 1700-luvulla valistuksen aikana, jolloin pappiloista tuli myös mahdollisimman omavaraisia ja puutarhakulttuurin sanansaattajia. Siemeniä, mukuloita ja kasvien alkuja annettiin seurakuntalaisillekin. Aspegren taisi olla Pohjois-Suomen ensimmäisiä omenanviljelijöitä.

Moitteettomia mallipihoja tarvittiin esimerkeiksi ja kasvipankeiksi pienille paikkakunnille. Pappiloiden puutarhat olivat hyödyn lisäksi samalla kuin paratiisin puutarhoja, ajan hengen mukaisia luonnonkaipuun paikkoja. Jo papin poika luonnontieteilijä Linné puhui puutarhoista korostaen niiden hyvinvointia parantavaa vaikutusta, joten hyvä täällä oli raskaan koronakevään jälkeen ladata akkuja näin turistina.

Puutarhassa oli jo rovasti Aspegrenin aikaan 1700-luvulla harvinaisia pikkupuita, ruusuja ja keskellä tyylikäs 12-kulmainen huvimaja. Kasvihuoneet ja kasvilavat pidensivät viljelykautta. Pohjoisilta tuulilta suojasi muuri, jossa oli paanukatto. Ruutanalammikoista toinen on kivetty reunuksiltaan.

Kolottaako hammasta tai jomottaako päätä? Puutarhassa kasvaa käytön mukaan ryhmiteltyjä kasveja esim. 1700-luvulla käytettyjä lääkekasveja, jolloin oli tärkeää ylläpitää omaa kotiapteekkia.

Kansatieteilijä Samuli Paulaharju kertoo vanhoista parannuskeinoista Wanha Raahe -kirjassa: Vilutautiin oli tohtori Staudinger määrännyt hartioille kämmenen kokoisen pussin, joka sisälsi kanverttia, ja kun ”keuhkokuume” vaivasi, piti hautoa ihoa ”kameelikukka”- (chamomilla, jota kasvoi merensaarilla) ja etikkavedellä. Yskään olivat Raahen rouvat tuoneet Ruotsista hyvän ”reseptin”. Sen mukaan muokattiin annos neljästä munaruskuaisesta, neljästä luodista vastakirnuttua voita, kahdesta jungfrullisesta hunajaa ja kahdesta luodista inkivääriä, ja sai tätä annosta ottaa mielin määrin. Kolotus vaivasi varsinkin vanhoja merenkävijöitä. Siihen saatiin hyvä apu ”Juthströmin kolotusvoiteesta”, jota valmisti värjäri Juthströmin sisar. Mutta vielä parempi apu tuli, kun vanhat Leufstadiukset kävivät kysymässä neuvoa kuuluisalta parantajalta, Bäckilta, ja antoivat sitten oppinsa muillekin. Ensin piti ”smörjätä” kolottavia jäseniä voiteella, johon oli sekoitettu jungfru katajaöljyä ja puoli jungfrua ammoniakkia; sitten piti ryypätä puoli kuppia konjakkia ja ottaa ankara männynhakokylpy, niin että koko ruumis tuli pihkaan. Tämä pihka piti mennä nukkumaan pois ja sen jälkeen täytyi hieroa jäsenensä kahteentoista kertaan koirantalilla, johon oli hiukan sekoitettu lavendeliöljyä. Silloin kolotus katosi. Vatsatautiin taas Veisselin rouva määräsi pellavansiemeniä, ja kuumaa sekä kylmää vettä vuoroon.

Jos ruumiillisia vaivoja ei ole, niin henkiseen laatuun löytyy Aspegrenin puutarhasta myös raamatullinen yrttitarha. Raamatullisessa yrttitarhassa viljellään mm. viikunaa sekä tuttujakin yrttejä kuten tilliä ja minttua. Jos muu ei paranna stressiä, niin kauniiden ruusujen tuoksu.

Jumala sanoi: “Kasvakoon maa vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmiä, jotka maan päällä kantavat hedelmissään kukin lajinsa mukaisia siemeniä”. Ja niin tapahtui. Maa versoi vihreyttä, siementä tekeviä kasveja ja hedelmäpuita, jotka kantoivat hedelmissään kukin lajinsa mukaista siementä. Jumala näki, että niin oli hyvä. Raamattu 1. Moos. 1:11-12

212 yötä jouluun on

Kellarin kätköissä talvensa viettäneet hyasintit puhkesivat kukkaan. Kun sulkee silmät ja haistaa, niin on humauksessa joulun tuoksuissa. Hollantilaiset pitävät kuulemma hyasinttia enemmänkin kevätkukkana. Kevät on ehkä täällä Pohjois-Pohjanmaalla meren rannalla vähän myöhässä, mutta ilo kukista on sitäkin suurempi.

Esikoinen innostui leipomaan piparkakkuja, joita sitten syötiin puhtaaksi pestyllä terassilla iltapalaksi. Jouluun on vielä 212 yötä ja kesälomaan vain viisi!

Hyasintteja pidetään melkeimpä vanhimpina joulukukkina. Ensimmäinen tiedetty jouluhyasintti kukki helsinkiläisten ihmetykseksi kukkakaupan ikkunassa vuonna 1879. Aika myöhään. Hyasintteja oli kyllä kukitettu keväisin jo vuosia aiemmin.

Pohjolan joulu -kirjaa kirjoittaessani löysin mielenkiintoisen kasvimuiston. Raahelainen Ina Montin rakasti kukkia kesät talvet ja kasvatti säilyneiden kirjeiden perusteella hyasintteja jo ainakin vuosina 1870-72: Montinin talon pihalla on iso puutarha kukkineen ja lehtimajoineen. Jo lapsena Inaa viehätti sen suunnittelu ja hoito. Talvella hän kohdisti hellyytensä ruukkukasveihin. Alman tehtävänä on olla Inan asiamiehenä Helsingissä. Jo maaliskuussa saa hän lähettää siemenet kesää varten ja lokakuussa hyasintin sipulit, kerrotaan Risto Enarvin kokoamassa sukuhistoriikissa. 

Minä löysin hyasintin sipulit paikallisesta marketista syksyllä. Tuntui varmimmalta istuttaa hyasintit purkkiin ja viedä pakkaselta piiloon kellariin, jossa lämpötila hipoo nollalukemia.

Aikoinaan ja vielä nykyäänkin joskus näkee myynnissä erityisiä hyasinteille tarkoitettuja sipulilaseja, joiden käytöstä valistettiin vuonna 1929 Viikko-Sanomissa tähän tapaan: Joulukukkasien aika. Oletteko ajatellut, että nyt alkaa olla vähitellen aika istuttaa sipulikasvit multaan, että ne joutuisivat kukkansa avaamaan jouluksi. Hyasintti on yksi kauneimpia sipulikasveja. Se on merkillinen siitä, että sitä voi kasvattaa myöskin n.s. hyasinttilaseissa. On muistettava, että lasissa on pidettävä puhdasta, kirkasta vettä. Hyasintti kasvattaa juuret veteen ja pärjää sipuliinsa keräämän varaston turvin joulun yli.

Mahtavat hyasinttimeret näin keväällä 2019 reissullani Hollantiin. Parinkymmenen kilometerin päässä Amsterdamista sijaitseva Keukenhof oli reissun pääkohde ja väriloistossa ei tarvinnut pettyä. Huhtikuun alussa erityisesti varhaisimmat tulppaanit, hyasintit ja narsissit olivat parhaimmillaan. Puiston viimeisen päälle tehdyt istutukset ja tasaiset nurmikot mykistivät ja viereinen vaaleanpunaisena kukkiva hyasinttipelto oli uskomaton. Hyasinttien mahtava koko hämmästytti, kun läheisimmät muistikuvat hyasinteista meille suomalaisille ovat joulukuun kalvakassa valossa tinapaperikääreessä kököttävät kukkaparat.

Keukenhofissa vierähti koko päivä aamuvarhaisesta iltapäivään. Väreistä ei saanut tarpeekseen, vaan uudelleen on sinne päästävä, jotta pääsee näkemään vielä myöhäisemmän kevään kasvipaljouden.

Keväinen hyasintti ja omenasipulipiiras

No olihan niihin pakko tarttua. Keltaisiin hyasintteihin, kun niitä kerta tarjolla oli. Sanotaan, että Keukenhofin kulkijoille ja alankomaan asukkaille hyasintit ovat kevätkukkia. Mutta minun tarvii laittaa vain silmät kiinni ja nuuhkaista läheltä, niin olen joulutunnelmissa. Tuoksu on suorin tie muistoihin ja hyasintin hurja haju kuuluu minun jouluuni.

Vanhaan ja monikäyttöiseen läkkitörppöön tulikin nyt kolme keltaista hyasinttia, purkillinen halpoja tete á tete narsisseja, lasten tökkimiä pajunkissoja ja muutama pihalta napsaistu oksa tuijaa.

Aurinkoisen pääsiäispäivän puuhana väritettiin rennosti muutamat kananmunat ja lounaaksi vegeiltiin tuttuakin tutumpaa sipuliomenapaistosta, joka ei petä koskaan – ja paranee vaan lämmitettäessä.

Sipuliomenapaistos

  • 3 dl grahamjauhoa
  • 100 g voita
  • 3 rkl vettä
  • 3 sipulia renkaina
  • 2-3 omenaa raastettuna
  • 4-5 tomaattia viipaleina
  • juustoraastetta
  • currya
  • suolaa
  • kuivattuja tai tuoreita yrttejä makusi mukaan

Sekoita grahamjauhot, sulatettu voi ja vesi. Halutessasi voit lisätä taikinaan ripauksen suolaa. Levitä paistoksen pohja uunipellille leivinpaperin päälle. Paista 10 minuuttia 225 asteessa. Lisää loput ainesosat seuraavassa järjestyksessä: 1. omenaraaste, 2. curry, 3. sipuli, 4. tomaattiviipaleet ja yrtit (esim. kuivattu oregano) ja 4. juustoraaste.

Paista vielä noin 20 minuuttia, niin että sipulit ovat pehmenneet ja juustoraaste saanut kauniin värin.

Ruusupapuralli

Kasvun ihme! Kevätaurinko paistaa ja multasormia kutkuttaa. Katonrajaan kiinnitetyt ruuvit odottavat kalastajalankaa ja ikkunalauta ruusupapuruukkua. Perheen ruusupapurallista on tullut jokavuotinen perinne. Tänä vuonna, kun koronaetäisyyttä pidetään maailmaan, on kotoilu entistä tiiviimpää ja ruusupapujen hämmästyttävän nopeaa kasvua ehtii tarkkailalla aiempaa paremmin.

Koronakiireessä kauppaostoksia tehdessä nappasin ensin ruusupavuiksi ´Hestia`, joka on lyhyeksi jalostettu ruukkulajike. No, toisella kerralla sattui mukaan ainakin parimetriseksi venähtävä ´preisgewinner´ eli oikeat siemenet ja lapset pääsivät valitsemaan komeimmat siemenet tankkaukseen eli likoamaan yön yli vedessä. Aamulla starttasi kilpailu. Kuusivuotias taktikoi pari senttiä ja istutti siemenen ihan pintamultaan. Vettä, lämpöä ja aurinkoa – ja kärsivällisyyttä.

Samaan ruukkuun istutetut siemenet saivat omat merkkiliput. Isosiskon 3D-kynällä värkkäsimme hyvät nimikyltit molemmille kilpailijoille. Täytynee varmaankin laittaa myös omat langat, sillä langan ympäri kieppuessaan ei kukaan saa selvää, kumman papu kohtaa kattorajan ensimmäisenä.

Kävipä itsellä mielessä, että kriittisimpiä ja kestävyyttä vaativia nimikylttejä voisi tehdä 3D-kynällä vaikka kasviehuonekäyttöönkin. Toisaalta muovin täyttämässä maailmassa 3D-kynän puutarhakäyttö ei laajemmin houkuttele.

Eipä aikaakaan, kun innokas odotus palkittiin ja ensimmäinen ruusupapu starttasi rallin. Mutta kumpi voittaa? Toi onko sillä enää väliäkään? Kevät etenee kohisten. Kasvun ihme!

Hiirenkorvia hiljalleen

Kevätaurinko paistaa koronasta huolimatta. Päiväkävelyllä kerättiin lasten kanssa oksia maljakkoon perinteisten hiirenkorvien ja vihreän toivossa. Mukaan tarttui muutamia omenapuun (Huvitus ja Makamik), syreenin, vaahteran ja koivun oksia, jotka vajaassa viikossa alkoivat vihertää. Omenankukat ovat nupulla ja kevät mielessä.

Omenapuunoksat aloittavat kukinnan maljakossa.

Pattijoen puutarhalta ostin komean orkideanoksan ruokapöydän koristeeksi. Valkoisen kympidium orkidean kukka on eksoottisen juhlava ja sitä korostaa kimppuun sidotut mustikanvarvut. Lasten kanssa on ollut yllättävän hauskaa seurata mustikanvarpujen vihertäviä lehtialkuja ja viikossa varpuihin ilmestyivät myös kukat.

Oli hauska huomata, miten vaatimattoman valkoiset mustikankukat huomasivat pröystäilevän orkidean punertavat keskustat ja sävyttivät omat kukkansa tismalleen samaan väriin. Täällä merenrantametsiköissä mustikankukkia taidetaan nähdä vasta toukokuun loppupuolella. Pohjanlahden pintaa peittää vielä rannassa paksu jää ja sillä urheilevat pilkkiukot.